Tapahtui vähemmän kuin jotain, mutta enemmän kuin ei mitään

Mä juoksen, yli kallion ja hiekkatietä eteenpäin. Tajuan, että käännyin jossain risteyksessä eri suuntaan, en seurannutkaan tuloreittiä. Kaikkein viimeiseksi haluan kääntyä takaisin.

En oo varma ees miks juoksen. Ehkä se helpottaa, kun pääsee pakenemaan. Mua pelottaa, et se tyyppi seuraa mua, ja vilkuilen välillä olkani yli. Pelko on kyllä enemmänkin sitä kasvatettua ja paranoidista laatua, mutta en ota asiakseni olla tottelematta sitä. Kuljen urheilualueen ohi, tyypit pelaa jalkapalloa. Tähän aikaan?

Kuulen, että edessä päin on isompi tie, ja suuntaan sinne. Kun kohta pääsen tien laitaan, en oo nähny siitä jätkästä vilaustakaan. Onneksi. Istun tien reunaan, epätoivoissani.

En tiedä kunnolla missä olen. Kännykästä on akku loppu, en voi soittaa kenellekään. Enkä voi katsoa kartasta, missä olen ja miten pääsen pois. Satunnaisia autoja menee ohi, lähinnä takseja. Koitan avata puhelimen, mutta akku ei riitä pidemmäksi aikaa kuin käynnistymiseen jumittumiseen. Huomaan että mun farkuissa on tahroja polvissa ja nilkan tienoilla. Ruohoa ja jotain ruskeaa.

En pysty pysymään paikallani, lähden kävelemään tien vartta. Tää on sellanen kohta, missä tuskin sais kävellä. Enkä ikimaailmassa uskaltais kävelläkään, mut olen niin sekasin ettei ole ongelmaa uskaltaa. Tie alkaa muuttua moottoritien rampiksi.

Ohitse vilahtaa poliisiauto, tajuan. Potkaisen tietä reunustavaa kaidetta turhautuneena, nekin meni ohi. Jatkaessani kävelyä huomaan poliisiauton hidastavan, pysähtyvän bussipysäkille ja kaartavan kävelytietä niin, että nokka on minua kohti. Se jää noin sadan metrin päähän. Kävelyni hidastuu, muuttuu epävarmemmaksi. Olen varma että poliisit katsovat minua, puhuvat minusta, vaikka en näekään autoon sisälle. Hämmennys.

Kohta autosta nousee poliisi, toinenkin, ja lähtevät kulkemaan minua kohti. Pysähdyn epävarmana.

"Moi", lähempi poliisi huikkaa, ja kävelee motarille vievän rampin yli.
"Moi"
"Minne sä oot matkalla?"
"Pois"
"Pois mistä? Mistä sä oot tulossa?"
"Jostain tuolta", viittilöin, "emmä ees tiedä kunnolla missä mä oon."
"Ei voi haluta pois jos ei tiedä mistä haluaa pois."
Istun kaiteelle.
"Onks sulla kaikki hyvin?"
"Näytänks mä siltä?" katson poliisia. Ystävällisen näköinen mies, sillä on partaa ja se vaikuttaa lempeältä.
"Ei sitä voi ihmisestä nähä päällepäin. Onks sulla kaikki ok?"
"Musta tuntuu et mut on ehkä melkein raiskattu."
"Mennääs tonne autolle juttelee nii ei tarvii tässä olla."
Nousen ja lähden kävelemään autolle, poliisi sanoo että reippaasti rampin yli. Vasta nyt muuten kirjoittaessa tajuan, etten edes tullut ajatelleeksi, että pitäis eka kattoo et tuleeko sieltä autoja. Ihan perusasia, selkärankaan pienenä upotettu. Kato sitten ettei tuu autoja ennen kuin lähet ylittää tietä. Enkä mä tullu ajatelleeks. Ehk mä luotin siihen et poliisit hoitaa.
Tarvon heinikon läpi edellä. Aurinko nousee. Autolle tullessa minulle avataan takaovi. Hyppääs tonne.
Kuinka hämmentävää. En ole ikinä istunut maijan takaosassa.
"Kuka sä oot?"
Vaikee kysymys.
"Onks sulla henkkareita tai jotain?"
"On."
Räpellän laukkua auki. Ihme että se on kaikesta huolimatta vielä mun mukana. Ojennan paperit, toinen poliisi vie ne jonnekin, kai se menee auton etuosaan. Sitä ennen ne vaihtaa keskenään pari sanaa.
"Otetaaks me tästä joku keikka?"
"Joo voitas ottaa. Kolmenelonen."
En tiedä mitä numerokoodi tarkoittaa. Jäljelle jäänyt partaisa poliisi kyselee, onko sattunut jotain, missä asun ja minne olen menossa.
"Mä lähin vaan yhelle."
Vastaan epämääräisesti, tajuan itsekin että vastauksissani ei ole paljoa järkeä, sillä ne ovat vain katkelmia jatkuvasti rullaavista ajatuksista.
Istun kippurassa penkillä ja tärisen. Minulla on kamala jano. Poliisi ei kovin pitkään jaksa sekavia vastauksiani, ja kysyy, olisiko minun helpompi puhua naiselle. Kuulemma joku naiskonstaapeli on jossain lähistöllä. Ne neuvottelee keskenään ja kutsuu tän tyypin paikalle. Ne peruuttaa auton takasin bussipysäkille. Odottelen maijan takaosassa, ovet on kiinni, ja katselen rautojen välistä ulos. Yllättävän nopeesti toi aurinko nousee.

Kohta paikalle kaartaa poliisiauto. Huomaan, että kaikki neljä poliisia keskustelevat hetken keskenään. Käsiä pyöritellään. Sitten naispoliisi tulee paikalle ja avaa oven, tervehtii.
Kyselee mitä on tapahtunut.

En itsekään käsitä kunnolla mitä on tapahtunut. Koko ilta on... tietystä pisteestä saakka ollut kuin rikkonaista muistoa, ainoana erona se, että elin tuota muistoa. Jo kun asiat tapahtuivat, niiden nykyhetki oli repaleinen kuin vuosien takainen muisto. Tavallaan kuitenkin kokonaisuus.

Mun piti käydä vaan yhellä. Lähin vaan kotoa ahdistuneena pois, ahdistuneena siitä etten ole kapinallinen nuori, etten ole "samanlainen kuin muut". Mä en oo vieläkään keksiny mikä tää juttu on, miks mun pitäis olla jonkunlainen ja ahdistun ihan helvetisti välillä kun tajuan etten ole sellanen. Joka tapauksessa, tää kotoalähtö oli jo virhe.

Menin pyörällä baariin. Tai siis poljin pyörällä paikalle, istuin varmaan 5min miettimässä meenkö vai en. Ja päätin lopulta mennä, en halunnu tuntee sitä epäonnistumisen tunnetta että en ole uskaltanutkaan mennä yksin baariin. (En oo kai koskaan ollu.)

Koska sisäänpääsyyn meni muutama lantti, päätin, että jäisin vähän pidemmäksi aikaa. Siinä portsarin kanssa jutellut mieshenkilö katto mua, ja totes, et täl on kaikkee muuta paitsi kavereita. Mä peitin mun epävarmuuden vihaseen ja välinpitämättömään ilmeeseen. Hain oluen ja istuin yksin istumaan, kauas muista. Pohdin elämääni tuopin äärellä hetken aikaa.

Ois varmaan voinu arvata, et eipä tällanen neitonen saa kauan yksin istua baarissa. Eka iskijä oli selvästi ottanut jo enemmänkin, ei se kuullu eikä kyllä kuunnellukaan kauheesti, vaikka kyselikin jotain. Jäi siihen uskoon et opiskelen yliopistossa. En korjannu. Se aikansa hölpötti ja sen itsekritiikki kasvo yllättäen joten se poistu paikalta anteeks pyydellen. Mua jotenki huvitti toi tyyppi, se oikeestaan vaan oudoilla höpinöillään piristi mua.

"Hei. Saanks mä tarjoo drinkin"
Vanhempi herra. Mun vanhempien ikäluokkaa. Katoin hetken tätä tyyppiä mietteliäänä, mielessä kävi et sillä voi ihan hyvin olla juoma jossa on tyrmäystippoja. Mun riskialtis fiilis oli paikalla (itsesuojeluvaisto näemmä lomailee aina kun ahdistun tästä asiast etten oo "kunnollinen" nuori). Niinpä sanoin joo.

Sanomalla joo tiesin myös, että tää juominen ei jäis tähän. Olin päättäny lähtee yhelle, ja mua kyl houkutteli et jois niin paljon ja hartaasti, et ois niin sekasin et poliisit hakis putkaan.

Se tarjos toisenki, juteltii mitäsattuuta. En tiiä mitä sil oli mielessä. Ilmeisesti ei pelkät juttelut tyttöjen kanssa, ja kyl se koitti mua kauheesti pitää kädestä ja koskee (asiallisiin paikkoihin kuitenkin) aina ku mahollista. Räpistelin vastaan, mutisin eitä. Miks oon niin huono torjumaan?

Kun se tyyppi hävis, eikä sitä enää näkyny kymmeneen minsaan, mä otin sen drinkin. Sit menin istuu jonku naisen luo, se oli laulanu jo monta biisiä karaokessa. Osottautu kivaks tyypiks, laulettii melkeenpä vuorotellen.

Se sano et sen pojat ja pari sen kaveria on tulossa hakee tätä, menevät naapurikuntaan, siel on hyvä baari. Halusinko lähtee mukaan? Mietin hetken, ja sanoin taas joo.

Ennen ku lähettii, tsekkasin et pyörä on lukossa. Sit autossa istuessa olin jo erittäin sekasin, kai olin juonu jo sen verran paljon. Oli vaikee käsittää et nykyhetki tapahtu juuri nyt. Laulettiin ja musiikki oli ihan liian kovalla. Fiilis oli korkeella ja jätkät vaikutti ihan mukavilta. Ajatuksena vilahti, et näin ne kännikolarit varmaan tapahtuu. Vöissä oltiin kaikki joo, en tiedä kyl kuinka selvin päin se kuski oli. Okei, tää kuulostaa tosi pahalta, ei se oikeesti ollu niin paha. Siis kun baarin kuulin et tää yks jäpikkä on kuski, totta kai oletin et se on selvin päin. Kyl se jonkun kaljaa siemas, ei kai ottanu enempää.

Perillä nää jätkät sit halus mennä johonki muualle, ja kun tää naishenkilö kutsu mua, juteltuaan hetken jonkun kadulta löytyneen tuttunsa kanssa, mä olin jostain löytäny uuden jätkän jota retuutin käsipuolesta. En kunnol muista et miten tutustuttiin. Se vaan käveli jossai ja sit me käveltii jo yhessä. Todella todella todella epä-huolipallomaista.

Istuttiin seuraavassa baarissa. Ei siellä mitää erityistä tapahatunu. Huonoa laulua, sielläki karaoke. Random ihmisiä, joista yks koitti mua varottaa, et toi jätkä näyttää tosi epäilyttävältä. Kerto tulleensa raiskatuks monta kertaa.

Miksköhän me lähettiin sielt baarista? En muista. Se nainen kumminkin sano osotteensa, et tulkaa sinne. Ja tää jätkä oli siis ulkomaalanen, ja mä sönkötin sen kanssa enkkua (kännissä!). puhuin naisen kaa puhelimes ja se sano et ottakaa taksi. Kysyin kuinka pitkä matka, se sano et kilsa, mihin sanoin et ei onnistu, liian kallista, me kävellään. Ette te tossa kunnossa pääse mihinkää, se sano ja oli kyl ihan oikeessa.

Unohin sen osotteen monta kertaa. Harhailtiin siellä ympäriinsä, löytämättä, ja mun kännykästä loppu akku. Jätkä haluis pussailla mua joka välissä, vakuutti et mä oon kaunis ja ettei sano samaa kaikille. Ja mä hölmö uskoin. Tai enhän mä voi tietää, mut aika kliseiseltä toi kuulostaa.

Halusin siit jossai välis eroon, se sano jotai... mitähä se oli. Jotain et ei täst tuu mitää, mistä sit olin ihan tyytyväinen ja lähin eri suuntaan, mut ei se sit oikeesti halunnukaan musta eroon. Mä halusin siit eroon, teki mieli jäädä johonki kadulle oottaa et joku hakee mut pois. Ei enää aavistustakaa missä oon, aiemminki ollu vaa hämärä käsitys. Mutta hän ei kuulemma voi jättää mua kadulle, sano haluavansa huolehtia et pääsen johonkin yöks. Ja syyllisti mua sillä et se ei pääse kotiinsa täks yöks, että se joutuu olee kadulla.

Kävin jossain puskassa kusella, ja matkalla sinne kompastuin johonkin kantoon ja lensin nurin. Varmaan siitä tuli niitä tahroja housunlahkeisiin.

Ladattiin puhelinta jossai baarissa. Jossai penkilläkin me istuttii. Ja mä syljeskelin kauheesti (en ikinä selvin päin sylje kadulla!). Ja sillä pienellä akunpätkällä soitin sille naiselle, ja unohin osotteen uudestaa. Kadulta löyty sit onneks(?) joku random jolle selitettiin tilanne suomeks ja englanniks ja se sano et luottaa tän kerran. Vaihettiin mun sim-kortti sen puhelimeen ja soitin taas. Nyt saatiin osote kiinni. Tää random sit autto meitä pääsee perille, katto kartasta kävelyohjeen.

Sit päästiin perille. Vihdoin. Nainen avas meille oven ja meni ilmeisesti takas nukkuu. Mä oisin sammahtanu siihen sohvalle, mut jätkä löys jonkun sängyn, mihin se houkutteli mut. Kello oli kolme.

Olin ihan sammumispisteessä, mut täl jätkäl oli muuta mielessä. Mä olisin vaan halunnu simahtaa vihdoin siihen. Aluks mä aattelin, et se kohteliaisuuttaan autto mult päällipaidan pois. Se löys peitonki.

Mut.

Seuras epämäärästä molemminpuolista kähmintää. Se oli ihan kovana ja tajusin mitä sil oli mieles. Kännin sumentamilla aivoilla en ollu ihan perillä mitä tapahtuu ja mitä halusin. Se... otti multa housut pois, en mä varsinaisesti kieltäny. Mut en kyllä antanu lupaakaan.

Se koitti änkee isoa kyrpäänsä mun sisälle, ja siin kohtaa ainaki estelin ja sanoin ei. Se luovutti siitä, mut vei koko ajan mun käsiä sen elimelle ja kouri mua. Mä koen jonkinasteista syyllisyyttä kun en kieltäny sitä kunnolla. Kyllä mä tavallaan tykkäsin. Välillä. Mut pääsääntösesti oli epämääränen paha fiilis. Tunki se sormiaankin mun sisään, kait, siit mä en oo ihan varma, koska se ei oikeen tunnu. Mulla on sellanen fiilis, et siellä ei oo niin paljon tuntoo.

Mä en oikee muuta tienny, paitsi sen etten halunnu et menetän mun neitsyyden jonkun uppo-oudon jätkän kanssa kännissä. Tiesin, et sitä katuisin ja muuten tää tuntu vaa kummalta. Siin vaihees, kun se jätkä koitti tunkee kyrpäänsä muhun uudelleen, jossain siin vaihees mä kai rupesin tärisee. Sitä samanlaista tärinää mitä on joskus kun mua pelottaa. Ja oli just se tää ei oo yhtään kivaa -olo. Ja se et se koitti tunkee itteensä muhun, se jotenkin... se sattu. Ja siit tuli ehk sellanen olo et tää jätkä on nii himoissaan ettei se pysty kunnol kontrolloimaa itteensä, sen vaa täytyy saada tyydytys. Ja mä oon väline, esine. Siin kohtaa mä kielsin sitä, monta kertaa, ja puolustin omaa kroppaani käsillä. Se koitti vaan selittää et babe sä pidät siitä kyllä, anna kun hän nyt tunkee sen, sit sä tykkäät.

Ja jossai sen jälkee mä nousin, etin vaatteet, puin ne päälle ja halusin lähtee. Se jätkä nukahti jo pari kertaa, mut se heräs siin vaihees ku olin lähös. Aneli jäämään. Mul oli tarve selittää, kun se kysy et mikä mättää. En osannu. Sanoin että lähen, en pysty olemaan, älä seuraa.

Ja juoksin pois.

Ehkä pahinta tässä tarinassa on se, että olin osittain mukana. Ois niin paljon helpompaa (ainaki kertoo!) jos joku ois vaa mätkiny mua ja raiskannu. Mut mä olin osallinen, mä sallin joitaki asioita tapahtuvaks. En haluis tunnustaa mut kyl mä kiihotuin. Enkä ollu kaukan orgasmista. Mut täs kohtaa iskee kauhee selittelyntarve. En ois halunnu. Paha fiilis.

Jos vertaan tätä tapausta siihen mikä sattu Halinallen kanssa.... niin ero on suuri. Sillon mä olin mukana täysillä, Halinalle varmisteli vähän välii et onko ok ja mä sanoin et on. Nyt en ollu mukana kuin osittain, mul oli pääsääntösesti paha fiilis. Sillon morkkis tuli jälkeenpäin, nyt paha olo on ollu aika tasasena tapahtumahetkestä lähtien.

En tiedä mitä mä sain sille naispoliisille selitettyä sekavassa olossani, mut se oli sitä mieltä et ei ollu raiskaus (tai ei se niin suoraan ainakaan sanonu). Et mun ei tarvis soimaa itteeni tästä koska pääsin lähtee, jätkä kunnioitti mun rajoja sen verran ja yhdyntää ei tapahtunu.

Se puhallutti mut, ku sanoin etten sais mennä kännis kotiin.
"Onks sul mitää muuta paikkaa minne sä voisit mennä?"
Mietin. "No ei oikeen."
"On täs sen verran että autolla sä et saa ajaa", se katto alkometriä, "0.5-0.6". Ja mä ku olin jo selvenemässä! Kuinkaha paljon mulla on ollu alkoholia veressä? Tän yhen yön aikan meni... kolme drinkkiä, kolme 0.5 kaljaa ja yks siideri puokkiin. Hemmetinmoinen määrä viinaa mulle.

Kysy osotetta, sanoin vaan tiennimen mut ne löys jostain tarkemman osotteen, mitä vähän mietin et mistä ne tietää sen.

Pääsin maijalla kotiin, kattelin väsyneenä tyhjiä teitä. Aamun ensimmäiset tai illan viimeset liikkeellä. Mietin, että oonko nyt tyytyväinen kun kotoa lähtiessä toivoin, että jotain tapahtuis. En ollu. Mulla oli paha fiilis, mut eri tavalla.

Tutussa paikassa viimein auto pysähty ja ovi avattiin. Sain viimein mun paprut takas ja hyppäsin ulos.
"Muistahan sit juoda vettä ennen ku meet nukkuu."
"Joo."
Ja vaelsin kännisenä pois, just samalla tavalla epävarmasti askeltaen kuin Poliisit-ohjelmassa juopuneet. Aika pitkään ne nökötti siinä, kai ne katto et askel nousee.

Päästyäni kotiin kävin suihkussa, join vettä ja painuin pehkuihin.


Tänään oon ollu vähän oudolla päällä. Vähän välii on tullu mieleen maistuu kylmä olut tuopista, kuinka sen jätkän pusut hais röökiltä ja sen limanen suu. Koitin paeta ajattelemista lukemalla, luinkin puoli kirjaa, mut silmät väsy ja lähin ulos. Ajatuksen yön tapahtumista tunkeutu koko ajan mieleen. Miks mä teen tän itelleni? Miksen huolehdi itestäni kunnolla? En oo löytäny vastausta.

Hain pyörän, se oli yön aikana kääntyny nokka toiseen suuntaan. Tutkin sen päällipuolin, näytti ehjältä. Me ei kumpikaan puhuttu toisillemme siitä, mitä yöllä kummallekin tapahtu. Eikä kyllä kumpikaan kysyny. Käytiin lenkki ja vein pyörän takas varastoon. Pelkäsin et joku yhdistää talon edessä olevan pyörän muhun, löytää missä mä asun.

Löysin oikeesta säärestä pari kipeetä muhkuraa ja päkiä on kipee. Lisäks jotku lihakset on kipeet, hartioista ja pakaroista. Varmaan siit kaatumisesta ja juoksentelusta.

Tajusin, et pitää varmaan käydä sukupuolitautitesteissä. Taas. Oon 110% varma et oon saanu HIVin. Masentaa. Oon pitäny itteeni järkevänä ja vastuuntuntosena nuorena, joka ei missään nimessä tee mitää känniseksisekoiluja. En kyllä laske tota seksiks. Sen verran pahan makusta se oli. Mausta puheen ollen, kävi se kyrpä mun suussakin. Yäk.

Taidan pysyy miehistä vähän aikaa kaukana.

Mietin, mitä nyt teen. Haluisin kertoo J:lle. Mut kertominen on vaikeeta. Aihe on arka. Haluisin olla sanomatta mitään, kattoo huomaako oonko outo. Mut mua stressaa yhtä paljon ajatus siitä et se huomaa kuin ajatus siitä et se ei huomais. Mä samaan aikaan haluisin käpertyy sen kainaloon olemaan säälittävä ja pahoinpidelty, mut samaan aikaan must tuntuu et pelkään nyt enemmän kosketusta. En tiedä. Ei se oo töissä pariin päivään, ja sit sen jälkeen se jää lomalle.

Ehkä huolestuttavinta on, et kaiken tän tapahtuneen ja ajatuksien jälkeen, mulla on nyt sellanen olo, et voisin lähtee uusiks juomaan. Yksin. Liikaa. Riskillä.