Halusin kirjottaa ja mul oli mielessä aihekin. Harmi vaan etten muista sitä enää. Iltasin, kun koitan nukahtaa (viime aikoina ollu vaikeuksia), mä oon saanu niin hienoja tekstejä valmiiks omassa päässäni. Mut nyt en muista ees aihetta.
Aika hassua, et siin vaiheessa kun alan parantua, lakkaan kokonaa uskomasta paranemiseen. Hassua siks, et jos tarkastelisin tätä mun tilannetta vaik parin vuoden takasen minän silmin, toteaisin et oon todella pitkällä paranemisprosessissa. Nyt en sano(is) mitään sen tapastakaan. En nimittäin enää usko, et oon missään välissä ollu sairas. Rikki on kans väärän kuulonen sana. Olen ehjä. Olen aina ollu ehjä, vaik musta on saattanu tuntua rikkinäiseltä (ja kyllä on muute tuntunukin!).
Sen sijaan mä olen selviytyjä. Mä olen rakentanu itteni turvaks hirmusen isot vallit, kasannu valtavasti suojamuureja ja toimintatapoja, joita oon sittemmin ruvennu kutsumaan "ongelmiks". Todellisuudessa mähän oon ollu valtavan kekseliäs ja tehokas, kun oon rakentanu itelleni näin valtavan suojaverkon. Tässä kohtaa elämää siitä tosin on enemmän haittaa kuin hyötyä. Jossain vaiheessa siitä on ollu apua, jotta oon pystyny selviytymään. Nyt se vaikeuttaa mun selviytymistä.
Onneks voin askarrella mun aivoja uuteen malliin. Oon päässy joistakin peloista eroon, ja oon muuttanu joitakin mun muistoja. Kyllä, luit oikein. Musta itestänikin on hassua sanoa "muuttaa muistoja", koska muistot ei muutu mihinkään. (Tai jos pilkkua viilataan, muistot muuttuu joka kerta kun niitä muistellaan.) Tarkemmin sanottuna oon muuttanu mun suhtautumista mun tiettyihin muistoihin. Sen sijaan, että niitä muistellessa tuntisin kipua, mä voin muistaa samalla lailla mitä tapahtu, mut en tunne enää kipua muistoista. Kylläpä rupes kuulostaa siltä, et turrutan tunteet pois jollain viinalla. Meinaan siis että voin muistaa muistot samalla tavalla, mut muiston tunnelataus muuttuu kivuliaasta neutraaliks, en tiedä onko mahollista saada jopa positiivisen puolelle.
Ajattelin kirjottaa aivojumpasta tänne oman postauksen. Tiedän, että tätä blogia lukee todella moni ihminen - huomaa esimerkiks siitä et sivun katselumäärät pysyy yllättävän korkeina joka päivä vaikka en ois kirjottanu kuukauteen - ja koska olen luonteeltani maailmanparantaja ja avulias höppänä, mä haluan auttaa kaikkia jotka kärsii. Kuinka moni mun lukijoista uskaltaa huikkaa hep että kärsii? Niin siis, suunnitelmissa on postaus kotitekoiseen elämänparantamiseen, aivojenkäsittelyyn... kaikki sanat kuulostaa yhtä tönköiltä. Jos haluat kärsiä vähemmän, mulla on keino. Ja se on yksinkertanen, mutta vaatii vaivaa. Eihän mitään saa ilmaeks ;) Mut se siitä tältä erää.
Mulla oli vissiin jotain muutakin asiaa?
Kai mä voisin hehkuttaa sitä et mul menee pelottavan hyvin. Mä sanoin J:lle yks päivä, et mä vähän kaipaan mun massiivia ahdistuksia. Sillon sai olla avuton ja tarvitseva, sai huomiota ja ehkä kosketustakin eri tavalla. Nyt pärjään niin hyvin et tavallaan harmittaa :D
Heittäkäähän toki kommenttia jos on jotain mielenpäällä. Mielelläni otan palautetta vastaan. Se on niin hassua, kun kirjottaa blogia, tietää et lukijoita käy paljonkin, mut ei oo mitään käryä siitä, mitä ne ajattelee. Mä en tiedä, onks mun blogi auttanu jotakuta (kai?). Odottaaks joku jännityksellä mun seuraavaan postausta? Mitä musta ajatellaan? Kuinka monta aktiivilukijaa mulla on? No idea. Tell me, please.
Vaikka tokihan mä tänne joka tapauksessa kirjotan. Sitä ei voi estää, kommentoimattomuudella tai vihapuheellakaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta käytössä. Kerrothan, jos et halua kommenttiasia julkaistavaksi, muuten julkaisen kaikki syynistäni läpi päässeet ja vastailen fiiliksen mukaan.