Oon oppinu sanomaan pahasti. En nyt varsinaisesti huutanu, mut aika terävällä äänensävyllä puhuin. G:lle. Mua ärsyttää siinä ihmisessä jotkut asiat aika paljon, ja ajattelen ettei mul oo oikeutta sanoo sille niistä. Enkä tiedä miten sanoisin niin etten loukkais, nii en oo sanonu ollenkaan.

Sen lisäks stressasin sitä, et miten Sininen pärjää sen tyttöystävänsä kanssa. Ne on päättäny hankkia lapsen, ja se tyttöystävä on jo raskaana. Mua hämmentää ja kai pelottaaki, en tiedä miten se tyttöystävä jaksaa Sinistä kun se puhuu sille niin töykeesti. Saa nähä. Enkä tienny, et tietääkö G jo siinä vaiheessa, saako siitä puhua. G on niin mystinen, siitä ei tiedä tietääkö se asioita vai ei kun se ei oikeestaan koskaan ota niitä ite puheeks.

Plus et kaikki tää stressi varmaan alko purkautuu ku nyt oon lomalla eikä tarvii stressaa. Niin luulen et näistä syistä tuli sanottuu pahasti. Aiheena oli niinkin pikkuasia kuin kaukosäädin joka oli hukassa. Huomaa, miten isot asiat loppujen lopuks kiteytyy pieniin asioihin, niihin höyheniin jotka on liikaa kamelin selälle.

G sit vihdoin tuntu antavan huomioo mun pahalle ololle, juteltiin ja vähän avasin sitä et mitä saattaa olla taustalla. Pyysin anteeks. Päätin et mulla on munaa siihen, edellytin iteltäni anteekspyynnön. G vaan sano, et muistanko et oon joskus tänne muuttaessa kysyny et saako kapinoida ja pistää hanttiin, ja G oli sanonu et kyllä saa. Nauratti. Oon jo sillon murehtinu tätä. Mut mua ei hylätä, oon ruvennu uskoo siihen iteki ja siks kai uskallankin olla hankala. Jee edistystä :) Plus sitten uskalsin kans turhautuu Halinalleen. Olin sille vihanen, ilmasin sen.

Mua niin turhauttaa se. Vaik nyt se sanoki et on luovuttanu mun suhteen, et meistä tulis mitään.. et me seurusteltais. Huh. Mutta. Se edelleen ehdottelee seksiä. Se sanoo haluavansa olla mun eka. Ja että seksiin ei tarvii seurustelua. Sanoin heti ei.

En tiedä oonko tarpeeks sille painottanu miten vaikee asia seksuaalisuus mulle on. En ilmeisesti. Koska se sano haluavansa näyttää mulle, ettei mulla oo mitään pelättävää. Okei, mä tajuun sen pointin, mut en silti tajua. En haluu kiirehtii tällasissa asioissa. Oon nyt jo menny ihan liian pitkälle. Kadun sitä mitä me tehtiin, ainakin jollain tapaa. En haluu mennä yhtää liian pitkälle, en tehä mitään hyppyjä seksuaalisuuden saralla, en haluu vaik siinä oiskin se mahollisuus et jos otan riskin ja kokeilen, huomaan et onkin ok tehä sitä ja siin ei oo ongelmaa.

En vaan haluu ottaa itteni kanssa mitään riskiä. Seksuaalisuus on mulle edelleen yks tärkee syy kuolla, ja en usko voivani antaa itelleni anteeks enää yhtään "hairahdusta". Mut Halinalle ei tajuu. Se luulee et vaan pelkään, mut täs on jotain muutaki. En tiiä mitä. En osaa selittää, ja se ei ymmärrä.

En aio suostuu mihinkään tommoseen. Se saa ettii harjotuspanoseuransa jostain muualta.

Plus toinen juttu. Tai oikeestaan kaks. Se ehdotti et juteltais alasti, et saatais kaikki suojamuurit pois. Tavallaan tajuun tänkin idean, joo. Siin on pointti. Mut kun sanoin ei, Halinalle sano mua tylsäks. Mä sanoin ei sen takia, etten tiiä onko tää mukavuusvyöhykkeeltä poistuminen sellanen asia, joka veis asioita eteenpäin. Haluun olla varma siitä, tai ainaki niin et mul on jonkun luotettavan mielipide asiasta vaikken ite oiskaan varma. En haluu ottaa riskii et hyppään ulos mukavuusvyöhykkeeltä ja tää vie mua kauas taaksepäin. Okei, jossain määrin se riski on ok mut nyt luotin intuitioon. Uskon et intuitio tietää.

En vaan tajuu mikä pakko Halinallella on väkisin vääntää mut luottamaan 100%:sti siihen. Okei ymmärrän kyl et se haluu luottamuksen, mut sitä ei pysty rakentaa väkisin. Sanoin, et se onnistuu ajan kanssa, mihin se sanoo et on oikoreittei. Ok, saattaa olla, en tiiä. Mut ei kaikkeen. Tarvii myös aikaa. Kysyin et miks se väkisin koittaa saada mua luottaa, mihin se sanoo et se ei oo sen sortin ihminen joka luovuttais.

Ja. Kun päästään taas aiheeseen et miks en oo siihen ihastunu, se kysyy mitä se tekee väärin.
"Kun et sä tee mitään väärin. Ei se oo susta kii."
"Ei toi tee mitään logiikkaa!"
"Kun ei se oo susta kii. Mulla vaan ei oo tunteita mua kohtaan."
Me käydään toi sama keskustelu aina välillä uuestaan. Ja etenkin viimeks mua turhautti se kauheesti, koska olin nälkänen ja halusin kotiin, mut lähtemisessä oli ongelmia kun Halinalle vaan selittää ja selittää asioita, eikä ne asiat lopu ja se vaan olettaa et mä jossain kohtaa lähen. Ja kun koitan lähtee, se tarttuu kii eikä päästä mua lähtee. Kun sanon tästä, se sanoo et totta kai voin lähtee jos oikeesti haluun. Mut voinko mä jos se estää mua? Sekä henkisesti että fyysisesti. Henkisesti se takertuu mun lahkeeseen, pyytää mua jäämään ja tuntuu jotenkin marttyyriselta. Se tarjoo mulle ruokaa, vaikka on vähän aikaa sitten sanonu tarjonneensa mulle ihan liikaa ja tuntuu että mä kusen sen päälle, että saan tästä lähtien hankkii omat ruuat ja tiskaa omat astiani.

Nyt kun kirjotan tätä, mua pelottaa. Halinalle kyl sanoo ettei se haluu mulle mitään pahaa, mut mua pelottaa. Mitä jos toi onkin jo väkivaltaa? Se esti mua lähtemästä. Musta tuntu pahalta, halusin lähtee mut en päässy, kun en halunnu / pystyny huutaa / sanoo sille et päästä irti.

Mua pelottaa. Lietsonko itteeni pelkoa ja kauhukuvia? Ehkä. En tiedä.

Mietin vaan just näiden asioiden takia, miks jaksan tätä ihmissuhdetta. Onko täs enemmän hyvää vai pahaa?


Kävin tänään psykologilla. Se oli ihan mukava. Kerroin mun historiasta, ongelmista, edistyksestä. Kun se kysy, mihin ongelmiin haluisin apua / ratkasuja, mitä haluisin muuttaa, sanoin nää: itsetunnon parantamisen jatkaminen, itsetuntemuksen lisääminen, seksuaalisuuden kokeminen ok:na, tunteiden kanssa pärjääminen.

Juteltiin, hyvin meni. Se anto mulle pari aikaa lisää, sanoo et tekee ens kerran jälkeen lausunnon lääkärille ja me sit käydään se yhessä läpi. Se anto mulle lappusia täytettäväks, ja kehotti lukemaan eri terapiamuodoista. Erityisesti psykoanalyyttisesta ja traumaterapiasta. Kuulemma seksuaaliterapia saattaa liikaa rajaa, kun on näitä muitaki asioita mitä vois käsitellä.