Kirjotan nyt pikasesti. Tää koskee mun ja J:n suhdetta. (Sana suhde kuulostaa jotenkin niin... väärältä tässä yhteydessä, kai oon jotenkin herkillä. Selvennän että tarkotan ihmissuhdetta, ihan vaan oman mielenrauhani vuoksi.)
Tiedätte blogin mahdollisesti jo pitkäaikasinakin lukijoina kuinka hellyydenkipee oon, ja kuinka sen hellyydenkipeyden pystyy täyttää vaan turvallinen aikuinen. Ja kuinka tää turvallinen aikuinen on mulle J.
No nyt oon sen asian edessä, mitä en oo kunnolla ees suostunu ajattelee, ennen kuin nyt kun J otti sen esille.
Mulla on iso stressi nyt terapian loppumisesta ja ylppäreistä, ja monesta muustakin asiasta. Itkin ja masistelin tänään sitä J:lle, jota en oo kunnolla nähny vähään aikaan. Kun se laitto viel lähettyään muihin työjuttuihin (niin ettei palaa tänne enää) viestiä muista asioista, kysyin jos se vois lupaa mulle jotain kivaa niin lupaan tehä nyt parhaani.
J kysy mitä haluisin, toivoin syliaikaa (vaikee pyytää!) ja se sano et lupaa halin ainakin. Sanoin et siinä on vivahde-ero, mihin J vastas et siinä on myös ero mikä on sopivaa ja mikä ei, valitettavasti. Se ajatteli mulle jotain muuta.
Mä oon jotenkin koko ajan tienny et liikutaan veitsen terällä. Oon tosi varovainen pyytämisessä senkin takia, et pelkään et pyydän liikaa ja menetän oikeuden satunnaisiin haleihin. Enkä tiedä tietääkö muut työntekijät tästä, kirjaaks J mitään ylös näistä.
Arvostan sitä et se on niin oma ittensä, niin avoin ja halii jos mulla menee huonosti. Ja tiedän et tää on varmasti sillekin mietinnän paikka.
Tää on niin vaikeeta tasapainotella omien vahvojen tarpeiden ja maailman rajotusten kanssa. Sanoin, et täst vois puhuu kunnolla. Ja tää niin tulee olemaan ens terapiakäynnin aihe !
Oon kommentoinu aikaisemminkin tätä hali asiaa.. Itse siis samanlainen tän sylissä/halissa olemisen kanssa. Mulla on siis kotona puoliso, mutta hän ei ole turvahlö mun mielessä kuitenkaan vaikka tukena onkin. Se ihminen kehen turvaan eniten on työkaverini ja yläpuolella ammatillisesti, hän tietää taustani ja on tukenut koko prosessin ajan paaaaljon. Ja se syli/hali...tänäänkin meni koko päivä että ajattelin että voi kun hän halaisi, voi kun hän halaisi mua..pitäisi hetken turvassa, lähellä ja silittäis kaiken pahan pois.
VastaaPoistaOlen puhunut halauksen tarpeestani hänelle, mutta se ei ole luontevaa hänelle ja hän pelkää kaiketi että joku raja rikkoutuisi. Ja toisaalta hän on ensimmäinen turvallinen ihmissuhde joka pitää terveitä rajoja yllä, mitkä lapsena rikottiin. Onko se sopivaa, halailla? Mun mielestä on kun siihen ei liity sen kummempaa fyysistä kiinnostusta. Voin vain kuvitella että ainakin pari haavaa sielussani ehjääntyis jos pääsisin hänen haliin..
Tätä on niin vaikea selittää kuka ei tunne näin. Se halaus ois niin turvasatama/telakka, sellainen kaiken pahan pois pyyhkivä juttu. Saan ympärilläni olevilta ihmisiltä haleja jos pyydän, mutta tämä turvallisin ihminen mulle ei, vielä, halaa. Toki kunnioitan hänenkin rajoja/tuntemuksia.
Auttaako sua ajatus että J varmasti välittää susta koko ajan ja yhtä paljon vaikka hän lupaa vain halauksen? Entä onko teidän mahdollista puhua siitä sun halauksen/sylissä olon tarpeesta muille työntekijöille jotta he ymmärtävät jolloin pitkästä halauksesta poistuis outous muiden silmissä. Terapeutti puhui muiden traumojen ohella, että mulla on kiintymyssuhdetraumaa ja tämä sylin kaipuu kertonee siitä.
Tsemppiä sylitykseen! Ja kerro mitä terapiassa asiasta puhuitte!!
T:i
Meiän fiilikset on selvästi erittäin samanlaisia.. :) Ihanaa taaskin todeta etten ole ainut! En tiedä kuinka sulla, mut ainakin ite oon pitäny itteeni todella kummallisena, kieronakin tän toiveen takia.
PoistaTsemppiä myös sinne :) Tiedän kuinka raastava se tunne osaa olla.