Mietin, että jos muuttaisin mun blogia. Koska en koe enää olevani sairas, voisin keksiä blogille uuden nimen ja keskittyä ongelmia sijaan lähinnä tähän ihmeelliseen kiintymyssuhdejuttuun. Koska mulle blogi on tähän asti ollu vähän niin kuin päiväkirja, paikka, johon voin purkaa asioita joita en oikein muualle voi purkaa. Joista en voi puhua. Eli pohtisin kiintymyssuhdetta, kasvamista, itteäni ja seksuaalisuutta ja mitä nyt muuta mieleen tuleekaan. En sanois et ois paranemismyönteinen blogikaan, koska en koe olevani sairas. Edistymismyönteinen.
Niistä lääkkeistä muuten. Koska täällä asiat kulkee, työntekijät puhuu keskenään ja tietää meiän asiat (paitsi joskus ja se ärsyttää mut se ei oo nyt pääasia :D). Niin J kysy multa sen palaverin jälkeen että miksi jätin lääkkeet pois. Mä ilmeisesti jännitin aika paljon et mitä J on mieltä, koska mulle tuli jälkeenpäin maha kipeeks (tai sit se oli se ruoka joka saatto olla pilalla). Varauduin jonkinasteiseen tenttaamiseen.
J ei ollu vihanen tai mitään, se vaan ihmettelin miks en oo kertonu tääl kotona, enkö luota. Sanoin ettei se oo siitä, vaan sen takia et luulen et sit mun uskotaan pärjäävän huonommin ja sit ainakin pärjään huonommin. Ja koska ainakin G on ollu niin lääkkeidenlopettamista vastaan, oon ollu varma et saisin huudot siltä. J kysy kans et johtuko tää lopettaminen siitä (J:stä). J on liian ovela. En suostunu sanoo siihen mitään muuta kuin jotain ympäripyöreetä, enkä tiiä arvasto J sit siitä. En haluu et se saa tietää, en haluu et se ottaa sitä vastuulleen tai alkaa rajaa sanomisiaan. Vaik ehk se ois tavallaan hyväkin, mä kun näemmä imasen kaikki kommentit itelleni/itteeni.
Näille se siis on ihan ok etten syö lääkkeitä. J sano jopa et se on vähän ylpee musta. Kunhan nyt kaikki menis hyvin. Mulle sitä paljon puhutaan et jos rupee menee huonommin niin lääkkeisiin voi aina palata. Venlafaxinia en aio enää syödä. Enkä muitakaan lääkkeitä haluis.
Mitähän muuta.. Paljon tekemistä. Melkeen liikaa jopa. Vähempikin riittäis. Ja tänään vielä sählinkipäivä, asiat ei varsinaisesti mee pieleen mut ei nyt ihan onnistukaan. Koitan tehä parhaani. Ja oon viimein oppinu sen, että asiat ei katoo lykkäämällä. Ne odottaa mua sit myöhemmin. Hurraa, tästä kiitos J:lle joka joskus sano tän mulle.
Oon koittanu varaa ajan sinne ehkäsy- ja perhesuunnitteluneuvolaan. Mä muistan et puhuin J:lle joskus et pitäisköhän käydä gynellä, ja se oli sitä mieltä et hyvä idea. Mä päätin sillon etten tee sillä viikolla asialle mitään, vaan tulevalla viikolla. Se tuleva viikko oli joulukuun alku. Sen jälkeen oon ettiny numeron netistä (tässä kuussa) ja koittanu soittaa (viime viikolla) ja nyt tänään oisin soittanu mut se soittoaika olikin jo menny.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta käytössä. Kerrothan, jos et halua kommenttiasia julkaistavaksi, muuten julkaisen kaikki syynistäni läpi päässeet ja vastailen fiiliksen mukaan.