Tässä vaiheessa vuotta yleensä miettiin mitä kuluneena vuotena on tehny ja mitä tulevalta vuodelta haluaa. Mulla on tavallisesta poiketen nyt sellanen fiilis, et oon koko vuoden - loppuun asti - paiskinu töitä. Ja se on kannattanu. Musta tuntuu et ainakin sen jälkeen kun maaliskuussa muutin tänne, oon niska limassa töitä itteni kanssa ja oon tosi ylpee kuluneesta vuodesta. Pitkästä aikaa tuntuu ettei tää kulunu vuosi oo menny hukkaan. Ehk mulla on aiemmin ollu sellanen merkityksetön tunne, syytän masennusta... Oon ruvennu kokee itteni terveemmäks, tai siis nykyään en enää ajattele itteäni sairaana. Uskon et ihminen ei välttämättä oo terve eikä sairas, vaan että se toimii itelleen turvallisimmalla tavalla. Tää ajatus ei oo mun alunperin, mut tykkään siitä niin kovasti et jaan sitä eteenpäin.
Mä oon itse asiassa niin tyytyväinen kuluneeseen vuoteen (en toki eläis uusiks), et mulla on ollu vaikeuksia keksiä uudenvuodenlupausta. Ajattelin tänään kotiin kävellessäni et ehkä mä voisin luvata et vähennän stressaamista. Se vois olla hyvä tavote. Mulla niin monet tavotteet on jo prosessissa: sosiaaliset taidot, tunneilmaisu, ittensä kanssa pärjääminen, puhuminen jne. Tohon voisin sisällyttää samalla sen mitä monen vuoden alussa oon luvannu: etten myöhästelis enää. Vähempi stressiä vois meinaa että teen asioita aiemmin, enkä enää niin huolella. Nyt tajusin, et mähän teen sen niin, et jos mul on aikaa, niin teen asian ylihuolella, jos mulla ei oo aikaa, niin mä teen sen vaan niin kuin se pitää. Ei mikään ihme et haluun jättää asiat viime tinkaan! En näemmä salli itelleni vapaa-aikaa tai kiitosta työstä.
Kuluneen vuoden aikana oon oppinu puhumaan hirmusen paljon. Mä oon oppinu pyytämään kosketusta. Oon myös ruvennu tekemään (enemmän) ite päätöksiä, tosin kaikki ei oo ollu hyviä, mikä tuskin ois mahollistakaan et olis, ja niistä huonoistakin päätöksistä oon selvinny. Oon käyny lähellä kuolemaa, lähinnä tarkotan tässä sitä kun kokeilin huumeita ja meni alkoholia nyt syksyllä. Se oli mun near to death experience, vaikka mulle ei vieläkään oo selvinny et a) miks olin niin sekasin jo ennen huumeita ja b) kuinka lähellä se oikeesti oli et mulle ois käyny mitään. Lisäks oon oppinu et miehet ei ookaan niin pelottavia, ja että niihin voi luoda ihmissuhteita. Oon oppinu et myös aspergerit on ihmisiä, ja oon ruvennu tajuumaan niitä. Oon edistyny itteni kanssa valtavasti, sillä oon nykyään paljon mukavammin itessäni: mun itsetunto on kasvanu ja mulla on nykyään paljon enemmän hyvä kuin paha olo.
Mitähän muuta... lupasin mennä Halinallen luo, lähen sinne kohta kun saan tän tekstivirran tyrehdytettyä.
Eilen söin venlafaxinia 25mg, säälittävän pienen annoksen, koska sain neuvoteltua itteni kanssa ja tulin siihen tulokseen et se on tarpeeks pieni ettei mun kärsimykset "mee hukkan" mut silti tarpeeks iso et se toivottavasti helpottais. Pääsin kans omaan sänkyyn nukkumaan, nukuin melatoniinin avulla kohtuu hyvin ja oon onnellinen. Väsynyt toki vielä. Huomaa että lääkkeettömyys vaikuttaa voimakkaasti myös nukkumiseen...
Tarmolla kohti vuoden vaihdetta. Lähen juhlistamaan sitä ja nollaamaan päätä kivoilla asioilla :)
Ihanaa uutta vuotta 2015 kaikille teille, kiitos kun jaksatte seurata mun elämää. Toivon teille onnea ja tsemppiä uudelle vuodelle, tästä on hyvä jatkaa ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta käytössä. Kerrothan, jos et halua kommenttiasia julkaistavaksi, muuten julkaisen kaikki syynistäni läpi päässeet ja vastailen fiiliksen mukaan.