Kirje

Eilinen päivä alko mennä ihan pieleen kun tulin koulusta kotiin. Koitin siivota kylppäriin pinttynyttä hiusväriä ennen kuin yks tarkempi työntekijä huomaa sen. J tuli paikalle, tiesin et se oli tapaamassa H:ta, koska se sano siit eilen, mut en muistanu sitä ennen kuin J toi mulle kirjeen. Tiesin heti et se on H:lta. En ollu osannu odottaa tätä mut oikeestaan tää oli vaan ajan kysymys et millon ja miten se ottaa yhteyttä.

En uskaltanu lukee sitä ennen kuin menin notkumaan J:n luokse ja se arvas mikä mietityttää ja lupas tulla kohta juttelee. Luin kirjeen, siit näki et se on huolella tehty. H:lla on ikävä mua ja toivoo mua takas. Mä rupesin itkee kun olin lukenu. En tienny miltä musta tuntu. Tietty kivalta ku H pitää musta, et sillä on mua ikävä. Ja on mullakin ollu sitä ikävä, oon miettiny sitä tosi paljon ja sitäkin, et oliko oikee ratkasu heittää se ulos mun elämästä. Ei olla nähty H:n muuton jälkeen eikä pidetty muutenkaan yhteyttä. Tilanne jäi siihen et mä halusin olla kaveri ja H halus jotain enemmän, ja kummankin mielestä tää ei voi toimii näin kun kumpikaan ei pysty joustaa. Niin ajattelin et ehkä on parempi näin. J:hän on aina tästä aiheesta puhuttaessa sanonu, ettei ymmärrä miks me ollaan luovutettu näin helpolla kun selvästi kumpikin pitää toisistaan. Se sano näin jo samana iltana kun H oli muuttanu ja mä sain jumalattoman itkukohtauksen sen takia. Se sano sillon et kummatkin voi jo nyt huonosti (vaik muutosta oli siis vaan joitakin tunteja, ihmissuhteen päättämisestä kaks vuorokautta). Mä oon ajatellu asian niin et mun ja H:n odotukset ei kohtaa, niin on parempi lopettaa koko ihmissuhde tähän koska jatkuvasti oli niin että toisella on hyvä olo ja toinen hajoo.

Aika paljon mietteitä siis liittyy tähän aiheeseen.

Plus sitten se et jos palaan H:n luokse (minkä tietty haluun tehä), mä joudun ehkä kohtaamaan taas seksuaalisuuden. Se oli varmaan yks syy miks dumppasin H:n ulos mun elämästä; seksuaalisuus on liian vaikee asia mulle, ja näin mun ei tarvis kohtaa sitä. H ei vaan ymmärtäny sitä etten pysty seurustelee.

Mä itkin siis vähän. Ajattelin. Halusin lakata olemasta olemassa. En tienny mitä teen, pallo on nyt mulla ja mun tarvii tehä seuraava siirto. Sit muutuin vihaseks, kaikelle ja kaikille, lähinnä J:lle. En tiedä miks, kai siks et tunsin liikaa kaikkee enkä ees tienny et mitä. Kun J tuli, mä olin pohtinu kaiken tän jo läpi. Mua suututti.

J: "No? Luiksä sen?"
Nyökkäsin.
Hiljasuus.
J: "Sano nyt jotain."
Mä: "Sust on varmaan kauheen kiva toimii tämmösenä kirjekyyhkysamorina."
J: "Ei oo. Ja jos sä sitä tarkotat niin me ei olla H:n kanssa puhuttu, en oo painostanu sitä mihinkään. Se vaan kysy et voinko viedä tän kirjeen ja mä sanoin että voin."
Mua oikeesti häiritsee kun J toimii mun ja H:n ihmissuhteessa kolmantena osapuolena. Oon sanonu sille siitä. Mua ärsyttää se etten osaa ihmissuhdeasioita, se et me kummatkin H:n kanssa tarvitaan J:n apua. Mut mua häiritsee ihan kamalasti se et J puhuu kummankin kanssa tästä samasta ihmissuhteesta, opastaa, kannustaa, houkuttelee. No, tää lievens vähän mun suuttumusta.

J sano et ainakin mitä se on ymmärtäny, niin H:lla ei oo mitään "taka-ajatuksia", eli se haluis olla vaan kaverina.
"Sil on varmaan ikävä sua, ihmisenä. Ja sullakin on varmaan ikävä sitä, ihan vaan ihmisenä?"
En vastannu vaan itkin. En halunnu myöntää J:lle et mul on H:ta ikävä. En haluu et luullaan et mä tykkään siitä sillä tavalla, musta tuntuu et koko sen ajan kun oon tässä ihmissuhteessa ollu, ja J on mua auttanu, se on koittanu tuuppii meitä yhteen. Ja mä en haluu et mua yhdistetään mitenkään seksuaalisuuteen! En sit tiiä oonko vaan vainoharhanen tän suhteen, ehkä voisin sanoo tän J:lle.

[Mua niin häiritsee nää kirjaimet, koitan keksii J:lle ja H:lle ja muillekin nimet jotka alkais samalla kirjaimella, mut en keksi. Hankala kirjottaa kun on pelkät kirjaimet! Ehdotuksia?]

Joka tapauksessa siitä keskustelusta ei oikein tullu mitään, sanoin vaan etten tiiä mitä tunnen niin oon vihanen J:lle. Se sano ettei saa ampuu viestintuojaa, vaikka ne usein ammutaankin. On kuulemma ottanu ulkopuolisen roolin tässä. J tais huomaa sen (paremmin kuin minä silloin) etten osaa/halua/kykene keskustelee joten se sano jotain ja lähti. Mun teki mieli sanoo, huutaa, mä vihaan sua mutten voinu. Paikalla kun oli G ja yks harjottelija. (En ehkä ikinä totu siihen et mun kotiin tulee harjottelija.)

Itkin J:n lähtöä, vaikkei se edes lähteny paikalta, lähti vaan mun luota ja sano jo moikka. Mulla alko taas nenästä tulee verta niin menin vessaan itkemään ja tuhlaamaan vessapaperia. Itkin hiljaa, lähes äänettömästi, koska paikalla oli ihmisiä. Oli niin kamalaa kuulla kun ne keskusteli normaalisti, naurokin. Myös J. Ja mulla oli ihan eri olotila. Tuskainen.

Mä itkin lähinnä J:n hylkäämistä, ja kun kuulin sen lähteneen, mä oksensin. Olin ollu kylppärissä varmaan puol tuntia, menin takas mun huoneeseen kun nenäkään ei enää vuotanu. Itkin ääneen, oli kamala olo ja teki mieli repii vatsa auki koska seksuaalisuus muistutti olemassaolostaan. Mä istuin sängyllä, yskin - ja oksensin lisää. Se tuli ihan puun takaa, mut onneks lattialle ja onneks ei paljoo. Menin takas vessaan, yskin kamalasti ja oksensin. Siin vaiheessa G huikkas keittiöstä et tukehdunko mä siellä. Vastasin että en ja tulin vessasta ulos naama punasena. Ne kummatkin katto mua. Mulla oli sellanen olo et teki mieli sanoo sarkastisesti kiitos kysymästä, olo on mitä parhain ja en ois tarvinnu seuraa! mutta jätin sanomatta koska en uskalla sanoo G:lle enää mitään palautetta tai sarkasmia. Menin siivoo sen oksennuksen mun huoneesta. Oon pitkään pohtinu et miten oksennus siivotaan - ei oo vieläkään selvinny - mut sovelsin ja pyyhin sen paperilla pois. Ihmeellistä limaa tulee vaan ylös. (Johtuisko muuten siitä et oon flunssanen ja nielen varmaan paljon räkää?)

Menin keittiölle takas ja kysyin voinko häiritä olemassaolollani. Ne sano et toki, ja mä tulin istumaan. Ärsytti kun ei saanu seuraa. Ihmettelen jos ne ei kuullu kun itkin. Mua ärsyttää G:n suhtautuminen kun se ei huomioi mun itkemistä mitenkään. Se on ehkä pahinta, koska muistan että lapsuudenkodissa oli aika lailla sama homma. Keskusteltiin kyllä mut itkemiselle ei annettu huomiota. Rupeen ajattelee et huomaaks noi ees et mul on paha olo, näkeeks ne et mä itken? Onko mun itku näkymätöntä, vain mulle avautuva kokemus? En haluu olla näkymätön enää!

Olin tunnin verran itkeny, ja nyt se helpotti (=en uskaltanu itkee) kun istuin siinä. Juteltiin. G ties siitä kirjeestä, se kysy tuliko siitä vai mistä tää lähti. Vastasin ettei oo ollu koko päivää paha olo, et se tuli vasta siitä kirjeestä, että joudun ehkä kohtaamaan Ongelman, josta ei voi puhua, ja joka ahdistaa. Hylkäämisestä en maininnu, G ei ymmärtäis. G koitti kysellä mikä se ongelma on (seksuaalisuus), mut sanoin ettei siitä saa puhuu ja vastasin mahollisimman ympäripyöreesti ettei se keksis sitä. Sanoin et lääkäri tietää, se oli sillä lapulla jonka näytin ja et terapeutti tietää, J tietää mut en pysty puhuu siitä vaan oon kirjottanu. G mietti millä mun oloa vois parantaa kun ei saa selville tätä Ongelmaa, niin ei osaa sanoo mitä sille vois tehä. Sanoin etten haluu tehä mitään. Koko sen keskustelun ajan (alle tunti?) harjottelija istu hiljaa, sanomatto sanaakaan. Oisin toivonu et se sanois jotain, se on kiva tyyppi (kivempi kuin G). Kun G rupes syömään, menin takas mun huoneeseen. Oon tyytyväinen et sain siirrettyy itteni, en kestä syömisääniä ja nyt en alistunu kuuntelemaan niitä ja dissosioimaan. Palasin sängylle itkemään.

Oli menny n kaks ja puol tuntii siitä kun aloin itkemään. Olo oli hirvee. En tienny mitä tehä, koska en halunnu tehä mitään (tää on aina ongelmana kun ahdistaa kunnolla: sillon ei haluu tehä mitään mikä helpottais). G ja harjottelija teki kohta lähtöä kauppaan ja houkutteli mukaan. Mua ei kiinnostanu yhtään lähtee, mut tiesin et se kannattais koska olo alko olla sellanen et mietin tosissani jos viiltäisin vatsaani. Seksuaalisuus ahdisti ja pahasti. Väänsin itteni väkisin mukaan ja se oli hyvä, joskaan ei helppo, ratkasu. Kaupassakäynti ja ulkona kävely autto tuulettaa päätä ja olo alko tasaantua.

En ollu syöni noin seittemään tuntiin niin rupesin laittaa ruokaa. En ois halunnu jäädä yksin kun palattiin, koska murehtimisen jatkumiseen oli suuri riski. En kuitenkaan sanonu siitä. (Virhe.) Jouduin kuulemaan keittiöön, kun G puhu harjottelijan kaa et joku työntekijä on poissa ja tänne ei ehkä huomenna tuu ketään, mikä ahdisti mua. Oon huomannu et mua on aiemminkin ahdistanu se et joudun kuulemaan näitten työasioista kuinka ei saa sijaista ja tää ja tää on poissa ja mitäs nyt tehään... Jätin kokkaamisen kesken. En antanu palautetta et en haluu kuulla noita keskusteluita koska ne ahdistaa ja syytin siitä sitä etten pystyny kokkaa. (Virhe).

G ja harjottelija puhu keittiössä jotain yleistä, ja musta tuntuu et niillä oli hyvä keskustelu mut mua ei otettu mukaan ja mua vaivas toi mitä jouduin kuulee. Ärsyttää kuulla normaalia ilosta keskustelua kun itellä on paha fiilis ja joku asia kaivelee. Sanoin sit en mua vaivaa, ois antaa palautetta. G rupes puhuu siitä viime viikosta, et siitä tuntu pahalta kun olin niin piikikäs torstaina ja sama jatku perjantaina. Olin varma et G loukkaantu, ymmärsin niin kun puhuin J:n kanssa, ja vaikka G kiisti asian, en uskonu sitä. Musta tuntu kamalalta kun G saarnas viime viikosta, mitä olin sanonu kellekin ja mitä G ite siitä ajatteli.

Mun näkemys viime viikon tilanteeseen: Mä käytin aika ronskia huumoria, myönnän sen. Se tais olla liiallista. Puolustukseks voin sanoo, et oon tottunu siihen et täällä ronski ja piikikäs huumori on sallittu, J käyttää sitä ja oon kai ajatellu et se tuntuu muistakin kuin musta vähän pahalta. Osasta huumorista oli kuitenkin hyväntuulista, et siitä en tajunnu ees et se tuntu G:sta huonolta. Osaan oli piilotetty ärsyyntymistä, lähinnä siihen mitä viljelin Sinistä kohtaan, koska mua ärsytti (syytän menkkoja) ja muutenkin mua on ärsyttäny kun Sininen on jatkuvasti joka paikassa eikä ite ota kunnolla vastuuta tekemisistään ja nalkuttaa.

Rupesin sit itkee - taas. En muista koskaan itkeneeni saman päivän aikana kahta eri asiaa, mut tästä ei onneks tullu kovin pitkä itku, vaik aika melkonen kyynelvirta syntykin. Nappasin kaikki iltalääkkeet ja menin kattomaan Salkkarit, koska ajattelin ettei tästä enää mikään parane, paras vaan mennä ajoissa nukkumaan ja antaa huomiselle mahdollisuus. (Huomatkaa: oon oppinu ettei seuraavaa päivää kannata sössiä!) Menin sit nukkumaan yheksältä. Mulla on siis lääke vaihdossa (Ketipinor -> Truxal).


Tänään oon ajatellu paljon asioita. Kirjotin tän tekstin tässä tänään. Mua harmittaa kun kirjotan niin harvoin, tapahtuu niin paljon et sais olla joka päivä kirjottamassa. Mut jostain syystä haluun kirjottaa tosi yksityiskohtasesti. Tänään on ollu hyvä fiilis, kokkasin sen harjottelijan kaa ja leivottiin vielä mustikkapiirakkaa josta tuli aivan sairaan hyvää! :)

Oon pohtinu lähinnä sitä että mitä teen seksuaalisuuden kanssa. Miten suhtautuisin siihen. Miten alkaisin käsitellä sitä. Tajusin nimittäin, et eilen kun ahdisti, olin varma etten pysty siitä puhumaan. Eli asiat vei mua eikä toisinpäin. Ja tänään mä päätin et perkele, mähän voin itte hallita tätä. Se lähti sellasesta villistä ajatuksesta et mitä jos mä sanoisinkin sen ääneen? Kyseenalaistin sen ajatuksen ettei seksuaalisuudesta voi puhuu ja etten pysty sanoo sitä sanaa ees ääneen.

Mut jos mä sanoisinkin? Ei oo ollu viikkoon terapiaa, ja musta tuntuu et mun pää puhkee. Joku ammattilainen vertas sitä (siis ei mun päätä) ilmapalloon, et johonkin tarvis saada reikä et ne asiat alkais tulla ulos ettei ihan pullistu liiaks. Nyt on vähän sellanen olo. Haluun puhuu - perkele mulla on asiaa! Huomenna J on töissä, niin jos heittäsin sille tän pommin. Ajattelin et voisin sanoo sille, kysyy et voitasko puhuu, haluan puhua ja tää vaatii todennäkösesti ahdistusta mut ahdistaa pidemmällä aikavälillä enemmän jos en puhu. Esimerkkinä maanantai. Ja se aiempi ahdistus.. sillon joskus. Kun mua ahdisti ihan pirusti kun en voinu sanoo ääneen, sillon kun kirjotin Vastaamoon. Ajattelin kirjottaa sinne taas.   

Keksin muuten tsemppauslauseen niille joilla on huono itsetunto (eli mm. mulle): Se, mitä itse ajattelet itsestäsi, on eri asia kuin se, mitä muut ajattelevat sinusta. 

Rakastakaa itseänne ja läheisiänne ♥