Haluisin kirjottaa mut en tiedä mitä.

Oon löytäny G:stä ihan uusia puolia. Mulla meni eilen hermot yhteen kaveriin, itse asiassa Siniseen. Ja on muutenkin kauheesti stressinaiheita, muutto tulossa mut en tiedä minne ja päivämäärät vaan lähenee.

Valitin G:lle etten osaa pitää puoliani. Vituttaa Sininen. Ruvettiin sit puhuu, siit tuli ihan kunnollinen keskustelu. Valitin kauheesti sitä just etten pysty sanoo vastaa, et mulle voi tehä mitä vaa ja mua niin ärsyttää se. En haluis olla tällanen. Haluun muuttaa tän. En vaa tienny keinoja. Tai on mul idea, et tekisin jonkun kauheen haasteen ja sanoisin jolleki pahasti, voisin niksauttaa sen pelon ehkä pois.

Vänkäsin asiasta G:lle. Mitä mä teen, mikä on ratkasu.
"En minä tiedä", sano G aika painokkaalla äänensävyllä.
"Mikset"
"Emmä voi kaikkee tietää."
Katoin sivulle. Käänsin koko pään etten nähny G:tä. (Mikä tää ele oikeen on? Oon tehny tätä aiemminki, ja rupesin miettii et mikä tää on. Siis joku puolustaumis-/suojausjuttu et jos en nää pelottavaa asiaa nii mua pelottaa vähemmän?)
G puhu pitkät pätkät, en muista enää et mitä. Joo niin, niist keinoista millä vois oppii jämäkkyyttä. Mul meni vähä ohi ku takerruin G:n äänensävyyn.
Uskalsin kattoo G:tä, tunnistin et tää on samanlainen tilanne kuin joskus aiemmin kun J on komentanu mua. Tai jotakuta muuta. Kun meen ihan paniikkiin.
Paniikki oli nyt lievempi, oon selkeesti kehittyny, ja paljon. Kehitettävää on selkeesti vielä edessä.

En saanu sanottua mihinkään väliin mitään. Oisin halunnu sanoo siit äänensävyst, mut en ihan keksiny et mitä. Kai et onko G mulle vihanen. Pitääks se musta edelleen. Mitä tapahtu, muuttuko joku. Jotain tällasta.
Tais mennä aika pitkä aika ku G puhu ja mä en sanonu mitää. Mä hokasin sen iteki etten sanonu mitää. Luulisin et dissosioin, ei se tuntunu silt et aika kulki.
G sano jotai siitä et miksen puhu. Oonko vihanen? Taidan olla.
Sillon sain suun auki. Sanoin et pelottaa.
Mitä mä pelkään?
"Sä sanoit mulle pahasti."
"Niin sanoin. Mä korotin sulle ääntä. Mä otin riskin, halusin kokeilla."
Siin oli lyhyt ja tunnepitonen hetki. Säikähdys viivähti paniikin kautta ehkä hämmennykseen ja helpotukseen.
Aattelin et G ei tajuais, mut se oliki kartalla. Paremmin kuin minä.
"Sä oot iha kauhee", mä sanoin. "Iha yht kauhee ku J."
G sano jotai et jos ei puhu, nii sit se ei kattele sellasta hirveen pitkään. En hokannu sitä siinä, mut jälkeenpäin mietin et meniköhä siinä pitkäki aika etten sanonu mitää. En osaa sanoo, siinä joku 45 min vilahti iha yllättäen, samalla lailla ku joskus ku oon dissosioinu. Aika liikku eri tavalla ku normaalisti. Tajusin kans et tää liittyy varmaa siihe samaa ku joskus pysähdyin kuten mulla oli joskus tapana just isoissa ahdistuksissa, sillon G oli paikalla ja lakkasin siis puhumasta. G meni sillo pois, ja must tuntu et se vaa jätti mut yksin, hylkäs. Sammutti valotki sillon. G ei jaksanu mun puhumattomuutta.

Iha mahtava fiilis seuras nyt jälkeenpäin. Toi vaa.. mus tapahtu joku muutos. Ja tehää joku päivä G:n kaa jämäkkyysharjotus. Nii ja mulle tuli sellanen olo et nostan G:lle hattuu, se ymmärtää tunneasioita paljon enempi ku oon luullu. Sanoinki et oon luullu et silt menee ohi, mut se ei vaa ilmase sitä et se huomaa. Se oikeesti huomaa mun tunnetiloja! Kuinka sokee mä oon oikee ollu :0 Ja koko tää aika minkä oon tääl asunu... mä oon pitäny G:tä ihan puupalikkana tunneasioissa. Ja se onki tajunnu. Mut se ei ilmase, se tekee kyl huomioita. Hitto mitä kaikkee oonkaan missannu ku oon ollu niin tykästyny J:hin.