Mä kirjotin sen tekstin. Ainaki suunnilleen, voisin käyä sen vielä läpi ja karsia ja lisäillä tarvittavia asioita. Sit poliisi soittikin mulle tällä viikolla joku päivä, kun olin reissussa. Sovittiin että meen ens maanantaina sinne kuulusteltavaks. Gulps. Ilmeisesti käydään läpi se mitä ne kirjotti ja vien mun tekstin kans. Kuulemma mulla on oikeus asianajajaan. Mä en ymmärrä mitään rikosprosessista (auttaiskohan netti mua). Pelottaa et täst tulee suuret kustannukset ja loppujen lopuks ei ees tuomiota. Nyt kun mietin, niin ei mua oikee kiinnosta et saaks se tuomiota vai ei. Mä oon tehny jo sen minkä suunnittelinkin: ilmotin poliisille itteni takia. En mä enää jaksais puhua siitä.
Ja sitten J. J sitä J tätä. J teki tai sano näin, J oli siellä, J ei tehnyt tai sanonut näin, J oli unessa... aina J.
En oo nähny sitä. Vieläkää. Oon oottanu ihan hirveesti, oon ruvennu laskemaan päiviä, jopa tunteja. Masennuin kun katoin työvuorolistaa kotiin päästyäni. Sen vuorot on menny uudelle työntekijälle. Eikä tossa listassa oo J:tä enää missään. Se oli masentava isku, sillä oon niin kovasti oottanu että vihdoin nään J:n. Se on musertavaa etenkin siks, koska tiedän että J on ollu täällä pari kertaa sillon kun mä oon ollu menossa. Ja nyt en tiiä millon se tulee taas. Eipä se itekään tienny, sano sillon lomalle lähtiessä.
Ja asumisestakin on palaveri. Jos J ei oo enää tääl, mulle on ihan sama missä asun.
Mä itkin eilen illalla. Mitä jos J ei enää palaakaan tänne? Mitä jos sille on järjestetty töitä jostain muualta? Mitä jos J:tä ei oo ollu olemassa? Mitä jos en nää sitä enää? Sillä on muutamia tavaroita tääl. Miks osa niistä ei enää oo?
Tietty mä toivon, et tapahtu mitä tahansa, mä pääsisin J:n asiakkaaks. Mietin kans sitä, et kun tässä on näin pitkä tauko et on nähty ja kun oon muuttunu niin paljon, ehkä tää on mun tilaisuus kasvaa asiakkaan roolista ulos.
En taida olla valmis siihen. Enkä kestä ajatusta siitä, että näkisin J:tä vaan joskus. Tosin niinhän se on nytkin.
Pitäis ruveta ajattelemaan koulua. Ei huvita. Aattelin myös, et jos J ei oo enää tääl, mä voisin kadota. Mut en uskalla, kun jos se tulee ees käymään tääl. En kestäis missaa sitä taas.
Nyt on aika kuunnella nyyhkymusiikkia ja itkeä. Kai mä käyn jotai suruprosessii läpi. Must tuntuu et hyvästelen valmiiks J:n, ettei myöhemmin tuntuis niin pahalta. Varmuuden vuoks. Höntti minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta käytössä. Kerrothan, jos et halua kommenttiasia julkaistavaksi, muuten julkaisen kaikki syynistäni läpi päässeet ja vastailen fiiliksen mukaan.