Unohin tohon viime tekstiin vielä kirjottaa yhen jutun.
Siinä kun oltiin lähössä J:n kanssa, raahasin mun laukkuja eteiseen, J vaan totes: "Ihan kun sä oisit muuttamassa meille." Siinä oli muitaki paikalla kuin me, yks sijainen ja en oo varma kuuliko toinen kämppis. Heiteltiin siinä vähän läppää, mut sanoin vaan et kyllä mulle sopii.
J on tainnu muuttaa mut jo ajatuksissaan kotiinsa.
Musta tää tilanne oli erityisen hassu sen takia, et yleensä jos on joku tollanen tilanne, se on minä joka ajattelee jotain tollasta. Salaa toivoo. Mut nyt ei käyny ees mielessä, ja se olikin J joka putkautti tällasen ajatuksen :D
En mä oikeesti sen luona haluis asua. Se ois liian outoa. Vaik toisaalta... mut en pidä sitä mahollisena. Mä itse asiassa oon kai joskus haaveillu siitä, joo aika paljonkin. Ja nyt se ei tunnu niin tärkeeltä. Totta kai haluisin nähä J:tä paljon. Viime aikojen haaveissa on ollu se - miks näit on edelleenkin jotenkin noloa kertoa - et jos mulle kävis jotai, tyylii hakattais tai raiskattais tai oisin psykoottinen ja voisin ryömiä J:n luokse ja voisin olla pieni ja rikki ja J hoivais mua.
Kai mulla on joku syvä tarve tulla hoidetuks.
Oon itse asiassa viime aikoina miettiny, mun jähmettymisoloista mitä on joskus, et onkohan mut joskus pienenä jätetty yksin, unohdettu joksikin aikaa? Koska se olo, mitä oon tännekin kuvaillu, on.. sitä on vaikea selittää. Mutta sillon muutun hyvin pieneks, sillä ymmärrän puhetta mutta en osaa ite puhua. En osaa ottaa kontaktia niin että mua ymmärrettäis. En osaa oikein liikkua. Ja mul on joku tarve, jonka haluisin kovasti täytettäväks. Aika vaan virtaa, sitä voi kulua paljonkin ja pystyn olemaan sen ongelmitta pysähdyksissä, säästöliekillä, ilman että tunnen nälkää tai epämukavaa asentoa.
En tiedä. Ei kai sillä niin väliäkään oo. Sillä vaikka tietäisin, mitä mulle on tapahtunu, se ei juurikaan auttais mua löytää vastauksia. Silti välillä niin kipeästi kaipaan vastauksia mun kysymyksiin, tosin nykyään paljon vähemmän kuin aiemmin.
Hokasin just taas et oon nuori ja ihana ja elämä on kivaa ja voin tehä mitä tykkään :)
Oon muuttunu niin valtavasti nykyisessä tukipaikassa. Vuosi sitten.. olin joku ihan muu.
Nyt oli ihan pakko lukea vuoden takasta tekstiä. Mulla on mun kaikki blogitekstit tallessa, vaikka ne ei näykään julkisesti. Vuosi sitten J on palannu lomalta, ja oon ollu ihan hirmu hämmentyny siitä, koska olin varma ettei se palaa. Vuosi sitten mä oon pitäny hc ahdistuksen. Se oli kai traumatakauma, joku pato joka aukes. Itkin ihan mahottomasti, ääneen, vaikken itke ikinä ääneen seurassa. Mä vaan romahdin, leivisin keittiön lattialle. Ja J piti musta huolta. Vuosi sitten myös tajusin, että paraneminen on jossain ihan muutaman vuoden päässä. Ja surin sitä että joudun muuttaa ens kesänä - eli siis nyt kesänä - pois täältä.
En usko enää paranemiseen. Uskon, että oon jo hyvä. Mulla on työtä vielä jäljellä, mut mulla menee niiiiin hyvin :) Enkä pelkää muuttamista pois. Itse asiassa oon ajatellu sitä aina välillä, leikkiny ajatuksella et muuttaisin. Mut en mä ehkä vielä. Pelottava ajatus kyllä et jos mä muutan omasta alotteesta enkä sossun.
Elämä on niin hassua !
Niin ja päivän oivallus: Mun yks ongelma on se et mul on aina lista asioita jotka pitäis hoitaa. Ja ne vaivaa mua. Vuos sitten uskoin vielä, että jos hoidan listan tyhjäks, voin alkaa elää mun elämää. Hönttiä, sillä ne asiat ei ikinä lopu, ja tajusin sen sillon. Mut nyt tajusin uuden jutun: mitä jos se ei oo sattumaa et mul on aina hirveesti pitäisi-asioita? mitä jos mä pelkään sitä Mun Elämää niin paljon et järjestän itelleni pitäisi-asioita, ja turhaudun sit siihen et niit asioita on paljon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta käytössä. Kerrothan, jos et halua kommenttiasia julkaistavaksi, muuten julkaisen kaikki syynistäni läpi päässeet ja vastailen fiiliksen mukaan.