Mietteitä meistä kahdesta... kolmesta

Laitoin Halinallelle viestiä. En tiedä mitä sanoa, tarvis varmaan puhua kun toivoitkin sitä, en oo katoomassa mihinkään, soita kun kerkeet. Mua inhottaa. Miks mä oon nimennykin sen Halinalleks? Mulla ei saa olla mitään tunteita sitä kohtaan. Mä en pidä siitä sillä tavalla.

Voi miks musta tuntuu et tää on jo muille niin selvää.. Se että perustelen tätä enemmän ja enemmän kuinka mulla ei oo tunteita, tuntuu kertovan niin paljon. Ei minä. Ei tää voi olla mahollista mulle! Sitä paitsi mä en oo ihastunu siihen. Ei tunnu sitä kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjassa.

Siitäpä tulikin mieleen J. Puhuin terapiassa, oon kaikki viime käynnitkin puhunu, J:stä. Mikä sen rooli on mun elämässä, mikä meidän välinen suhde on. Kerroin, et luulen olevani ihastunut. Se oli vaikeeta kertoo terapiassa, mut halusin sanoo sen että voidaan pohtii mitä sanoisin J:lle ja mitä ylipäätään teen tän kanssa. Itse asiassa tais olla sama ilta kun puhuttiin pitkät keskustelut J:n kanssa. Kerroin sit pitkän odottelun ja jahkaamisen jälkeen et luulen olevani ihastunu. Ihan kamalaa kertoo tollasta asiaa! Pelkää niin kovasti reaktiota, ja sitä et se ylipäätään tietää sen asian...

J otti asian ihan hyvin, neutraalisti. Se ei kiittäny tai sanonu arvostavansa, itse asiassa se kyseenalaista mun tunteen. "Mistä sä tiiät et se on ihastumista?" Tää on ehkä sitä mitä mä oon iteki miettiny. (Mua ärsyttää kun tuntuu et jatkuvasti omin J:n mielipiteet ja sanomiset omikseni. Toisaalta onko se huono asia? Kun J tahtoo kumminkin mun parasta ja uskon et se pystyy auttaa mua, ja auttaahan se koko ajan.)

J mietti et jos se liittyy kiintymyssuhdekuvioon. Mä oon kans pohtinu tätä, mut viime aikoina ruvennu uskoo et tää on sittenkin ehkä ihastumista.

Tästä on pari viikkoa.

Tänään mul tuli sellanen olo, et tarviin halin ku oon selviytyny melko hyvin. Okei kädessä on mustelma, ja ihmissuhteissa pieniä ryppyjä, mut muuten ei ongelmaa. Itse asiassa menee tosi hyvin! Mulla on koulutyöt ajoissa eikä stressiä eikä painetta, pian alkava uus jaksokin on sopiva, enkä ahnehtinu sinne liikaa kursseja. Ja mun elämä hymyilee ylipäätään :)

Halusin siis halin. Mä pyysin sen just kun J on marssimassa jo ovesta ulos.
"Mitä se vinkuu siellä?"
Mä olin päästäny sellasen vingahtavan äänen jota me käytetään täällä monenlaisessa kommunikaatiossa :D Suomensin: "Saanks mä halin?"
J alko nauraa.
"Älä ny naura mulle", sanoin huvittuneena.
"Musta vaan on niin hauskaa kun nään jo sun nenän asennosta tän, mut en sano mitään."
"Oot ilkee."


Oho kello on jo puol kymmenen. Mun piti pohtii Halinallea. Laitoin sille siis viestin. Se soitti mulle. Puhuttiin melko pitkä puhelu, tosin sanoja tuntu olevan paljon enemmän kuin asiaa. Halinalle haluu et puhutaan kasvokkain. Sovittiin et nähään huomenna. Se haluu tietää vastaukset kysymyksiin mitä Halinalle on mulle ja ... Sitä toista en muista.

Mitä Halinalle on mulle?
Se on kuin veli. Me tunnetaan toisemme, vois sanoo et läpikotaisin. Ainoo ero veljeen se et tunnetaan myös toistemme seksuaalisuutta. Halinalle muuttaa mun käsitystä siitä et miehiin ei voi luottaa. Halinalle on läheisin miespuolinen henkilö, mitä mulla on koskaan ollu. Meissä on jotain tosi samaa. Mä voin luottaa siihen... jollain tasolla. Jollain tasolla kumminkin pelkään jatkuvasti et se katoo ja oon varautunu siihen. Me pelataan (tietokoneella) paljon, se on musta tosi kivaa. En oo elämässäni tarpeeks pelannnu ja pääsen täyttää tätä vajetta! Halinalle myös nostaa mun itsetuntoa, se saa mut tuntee itteni kauniiks, ihanaks ja.. naiseks. Ja haluttavaks, mikä hämmentää mua. Halinallen kanssa on helpoin kaikista ihmisistä puhuu seksuaalisuudesta. Koska se on kans yhtä paljas, avoin, yhtä haavoittuva. Me ollaan samalla tasolla. Enkä puhu siitä, et ollaan kummatkin yhtä kokemattomia, vaan et meillä ei oo välissä sitä et toinen on ammattilainen tai kaveri - hetkinen! Tarkotan siis samaa sukupuolta, ei mulla juuri jätkiä oo kavereina ollu.

Hmm. Kyl tää vähän selvens mulle mun fiiliksiä. Mut täs illal rupesin miettii et... et jos meistä tuliskin jotain. Jos olis "me". Mikä mua estää? Onks se vaan se mun päänsisäinen "en mä voi kokea mitään seksuaalista, mä oon lapsi vielä, mua pelottaa kun tää on uutta" -levy? Kannattaako sitä kuunnella?


PS. Musta ei tunnu enää niin vaikeelta kirjottaa sanaa seksuaalisuus. Oon puhunu siit vähän lisää, kavereiden kanssa. Plus ens kerralla kerron mun ajatuksia gynekologilla käymisestä.