Päätin jatkaa kirjoittamista taas julkisesti. Salainen blogi on edelleen olemassa, ja pidän tähän asti kirjoitetut tekstit siellä. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus uudistaa tämän blogin ulkoasua, ja keksiä uusi nimi; Elämän riekale ei tunnu enää sopivalta, ja muutenkin se oli blogi johon kirjoitin ennen salaista blogiani.
Ehkä kerron ensin vähän itsestäni. Olen parikympin tienoilla huiteleva nuori naispuoleinen olento. Käyn lukiota (edelleen). Asun tukiasunnossa. Olen mielenterveyskuntoutuja tai mitä yhteiskunnan silmiin sopivaa tyhmää sanaa haluaakaan käyttää. Hullu, häiriöinen, sairas. Perusprobleemeina masennus (ainakin ollut), sosiaalisten tilanteiden pelko (tosin sekin on alkanut helpottaa suuresti), traumatisoitumista ja dissosiaatiota, luottamuspulaa, puhumisen vaikeutta, kehitysongelmia ja yleistä pahaa oloa.
Kirjoitan lähinnä omasta olostani, ahdistuksista ja dissosiaatioista ja muista oudoista oloista, siitä mitä on tapahtunut ja mitä ajattelen, en siis niinkään arkisista asioita, kuten koulunkäynnistä tai muusta vastaavasta. Haluan kirjoittaa tuntemuksiani ja ajatuksiani, ja blogin kirjoittaminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden uusille oivalluksille. Lisäksi toivon että joku lukija saisi lukemisesta vertaistukea tai muuten apua itselleen :)
Tänään on ollu ihan ok päivä. Eilen kylläkin pohdin yliannostusta. Koko eilisenä päivänä en saanut rauhaa ajatuksiltani ennen kuin vasta illalla, ja vaikka halusin olla ajattelematta, en voinu sille mitään että koko ajan oli joku prosessi käynnissä mun päässä. Tuntu et on niin paljon eri juttuja mitä haluis ja pitäis ja vois tehä elämässä (mm eri elämänparannusjuttuja joita tykkään opiskella), että rupes ahdistaa ja enkä enää tienny mitä haluun, mihin oon menossa ja onks tässä missään mitään järkee. Tänään ei tunnu siltä et ottaisin yliannostuksen, mut tuntuu kumminkin et se ajatus on tuolla taustalla, ikään kuin varastoituna myöhempää tarvetta varten. Tiiän ettei siitä oo hyötyä, mutta en voi sille mitään. Ois varmaan hyvä puhuu jollekin tästä.
Ei tässä nyt oikeen muuta. Päätä on edelleen särkeny, kun sähläsin lääkkeiten kanssa tässä viimesen kahen viikon sisään kun halusin vähentää oma-alotteisesti. En tiiä johtuuko siitä, mut pääkipu on joka päivä lieventyny, ja tänään tuntuu lähinnä niin kuin päällä olis huono olo. Etenkin autossa istuessa paha olo korostuu, ei meinaa kestää edes muutaman kilometrin matkaa ilman että tulee se olo että toivoo oksentavansa pahan olon pois. Muuten musta ei oikeen tunnu miltään. Kävin kaupassa, eilen jo piti mut luovutin kun en jaksanu, ja tarkotus ois kattoo koulujuttuja etten ois niin pihalla. Motivaatio on tosin edelleen alhainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta käytössä. Kerrothan, jos et halua kommenttiasia julkaistavaksi, muuten julkaisen kaikki syynistäni läpi päässeet ja vastailen fiiliksen mukaan.